Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste SUKUTRONIKKA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SUKUTRONIKKA. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. kesäkuuta 2019

VAIN AIKA NÄYTTÄÄ;JEFFREY ARCHER

Jeffrey Archerin kirjoittama 4 kirjan sarja, vie maidät tutustumaan kahden suvun vaiheisiin, Baddigtonien ja Cliftonien, joiden jäsenien kohtalot kohtaavat toisensa; niin liike-elämässä kuin rakkaudessa.
Sukutronikkaan kuuluu tällä hetkellä 4 kirjaa, jotka ovat:
Vain aika näyttää (2011)
Isän synnit (2012)
Vaietut salaisuudet (2018)
Maksun aika (2019)
Toivotaan, että saamme sarjaa lisääkin luettavaksemme.


Kuvahaun tulos haulle jeffrey archer kirjat
(Kuvan lähde: https://twitter.com/Jeffrey Archer)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

KOTI-IKÄVÄN LAULUT;EMMA HOOPER

Emma Hooperin kirja Koti-ikävän laulut välittää lukijalleen saariston elämään kalastaja kylässä Kanadan syrjäseudulla ja Alaskassa.
Kirja kertoo erään perheen tarinan ja samalla sen, mitä tapahtui kalastajakylälle, kun rannikon vesi madaltui.

Teokset:
Etta ja Otto ja Russel ja James (2015)

Kuvahaun tulos haulle emma Hooper













(Kuvan lähde: www.cbc.ca/books/emma hooper)


sunnuntai 20. toukokuuta 2018

KAKSI RANTAA; EEVA VUORENPÄÄ

Eeva Vuorenpään kirja Kaksi rantaa johdattaa lukijansa 1920 luvulle.
Saamme seurata nuoren maalaistytön matkaa Amerikkaan, ja hänen elämäämäänsä siellä.
Hän työskentelee siellä niin ravintoloissa kuin yksityisperheissäkin. Merkille pantavaa on, että työtä oli aina saatavana tuolloin, ja kuinka suomalaisyhteisö on kuin oma maansa ison Amerikan sisällä.
Suosittelen sukutronikoista ja vanhan ajan elämästä kiinnostuneille.
 Aikaisemmin julkaistut teokset:
Kotkansilmä (2007)
Kotkansilmän perintö (2008)
Kotkansilmän uusi loisto (2009)
Arvet (2011)

Eeva Vuorenpää
Kuvan lähde: Minerva kustannus

perjantai 26. tammikuuta 2018

TODISTAJA;LINNEA ALHO

Linnea Alhon esikoisromaani Todistaja kertoo sukutronikan, jossa kansalaissota, 2. maailman sota ja politiikka ovat näkyvästi esillä.
Kirjassa käsitellään tapahtumia monen eri henkilön silmin ja liikutaan monella eri aika tasolla; vuodesta 1918 alkaen.


keskiviikko 18. lokakuuta 2017

HE;SAHLBERG ASKO

Asko Sahlbergin (1964)ohut mutta paljon antava kirja He on kuvaus erään maalla asuvan perheen elämästä, ja siitä mitä tapahtuu, kun talon poika palaa sodasta. Kirja sijoittuu 1900 luvun alkuvuosiin ja päättyy 1918, jolloin sota päättyy ja sen päättyminen tuo suuria mullistuksia perheen elämään. Toiset jäävät, ja toiset muuttavat kaupunkiin, eräät kirjan henkilöt aikovat matkustaa Amerikkaan saakka.
Teokset:
Pimeän ääni. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25011-2.Hämärän jäljet. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27261-2.Paluu pimeään. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30788-2.Yö nielee päivät. Helsinki: LIKE, 2014. ISBN 978-952-01-0929-5.Eksyneet. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25898-9.Höyhen. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26903-4.Tammilehto. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29641-4.Yhdyntä. Reunahuomautus sotahistoriaan. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30350-X.Siunaus. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-33308-2.He. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36170-2.Häväistyt. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38275-2.Herodes. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39546-2.Pimeys. Helsinki: Like, 2014. ISBN 978-952-01-1207-3.Irinan kuolemat. Helsinki: Like, 2015. ISBN 978-952-01-1292-9.Pilatus. Helsinki: Like, 2016. ISBN 978-952-01-1441-1.

Kuunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Naisen varjo
  • 1809


Kuvahaun tulos haulle asko sahlberg
(Kuvan lähde: Wikipedia.fi)

tiistai 17. lokakuuta 2017

PERINTÖTILA;ANNE B.RAGDE

Anne B Ragden (1957)sukutronikan viimeisin kirja on nimeltään Perintötila(2017). Suvun tronikan aloitti kirja nimeltä Berliinin poppelit(2007), sitten ilmestyi Erakkoravut(2008) ja Vihreät niityt(2009). Kirjasarjassa seurataan tanskalaisenNeshovin suvun vaiheita. 
Kirjoissa on mielestäni todella onnistuneita luonnekuvauksia ja kirjojen kautta pystyy eläytymään niissä kerrottujen perheiden elämään; siis mielikuvituksessa.
Teokset:
  • Berliininpoppelit. (Berlinerpoplene, 2004). Suomentanut Tarja Teva. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3612-3.
  • Erakkoravut. (Eremittkrepsene, 2005). Suomentanut Tarja Teva. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-3613-0.
  • Vihreät niityt. (Ligge i grønne enger, 2007). Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4527-9.
  • Satunnaista seuraa. (Nattönsket, 2009). Suomentanut Katriina Huttunen. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-5762-3.
  • Aion tehdä sinut onnelliseksi. (Jeg skal gjøre deg så lykkelig, 2011). Suomentanut Katriina Huttunen. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-6608-3.


    (lähde:Wikiperia)



    Kuvahaun tulos haulle Anne B Ragde
    (kuvan lähde: www.lithusbergen)

    lauantai 1. heinäkuuta 2017

    VERI JOKA SUONISSASI VIRTAA;RAEVAARA TIINA

    Tiina Raevaaran kirjassa Veri joka suonissasi virtaa paneudutaan tärkeään aiheeseen. Jos menetät jonkun sinulle todella tärkeän henkilön, saatat kuvitella hänet jonain haamuna jota et voi tavoittaa, ja samalla voit laiminlyödä sitä henkilöä, joka tarvitsisi sinua.
    Kirja kertoo äidistä, joka menetti toisen lapsensa, ja jonka ajatuksissa tuo kuollut on sen jälkeen melkein jatkuvasti. Joku toinen voi tietenkin saada kirjasta aivan toisenlaisenkin kuvan. Onhan se myös tavallaan paluu menneeseen.
    Aiemmat teokset:

    Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


    Kuvahaun tulos haulle tiina raevaara
    (kuvan teksti: wikipedia.org)



    keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

    SINUN TÄHTESI;HIIDENSALO VENLA

    Sinun tähtesi on Venla Hiidensalon proosateos, joka kertoo taiteilija Albertista ja hänen läheisistään. Kirjan teksti on todella hienoa ja samalla kuitenkin helppolukuista. Lukija pystyy , tai ainakin minä pystyin kuvittelemaan siin Suomen 1800 luvun lopussa kuin Ranskan, Rooman ja muut maat joissa liikuttiin. Ranskassa muutin oltiin Suuren maailamnnäyttelyn aikaan, olikohan se 1900.Olin nimittäin tunnistavanani monia sen ajan henkilöitä kuvauksista.

    Muut teokset:
    Mediahuora(2012)
    Karhunpesä(2014)


    Venla Hiidensalo on kirjoittanut Sinun tähtesi -romaanin työhuoneellaan Helsingin kirjailijatalossa.
    (Kuvan lähde Kaisa Rauatheimo/HS)





    tiistai 16. toukokuuta 2017

    SISAR TALOSSANI;LINDA OLSSON

    Linda Olssonin uusin suomennettu kirja kertoo sisarpuolista, ja siitä kuinka he viimein monen monen vuoden jälkeen pystyivät lähestymään toisiaan, ja unohtamaan entisen. Tai ainakin juttelemaan menneisyydessä tapahtuneista asioista. Kirja oli mielestäni hieno kuvaus, muttei aivan yltänyt esikoisteoksen Laulaisin sinulle lempeitä lauluja tasolle.

    Muut teokset:
    Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (2010)
    Sonaatti Miriamille (2010)
    Kaikki hyvä sinussa (2012)
    Kun mustarastas laulaa (2015)

    Kuvahaun tulos haulle linda olsson
    (Kuvan lähde:www.goodreads.com)

    keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

    LEMPI;MINNA RYTISALO

    Lapin sotaan ja sen jälkeisiin aikoihin sijoittuva Minna Rytisalon esikoisromaani kertoo koruttomasti tapahtumia Lapista ja Saksasta.
    Suosittelen niin historiasta kuin kertomakirjallisuudesta pitäville. Historia tosin välittyi samalla kun seurasi tapahtumien kertojia.


    Minna Rytisalo
    (Kuva:Marek Sakobal)

    maanantai 26. joulukuuta 2016

    JOHANNEKSEN PUU;KOKKOLA RITVA

    Ritva Kokkolan kirja Johanneksen puu on erään suvun tarina. Ja samalla on se on tarina erään nuoren, Johanneksen elämästä, joka päättyi jo nuoruusiässä.
    Samalla se on koko perheen kasvutarina, joka antaa ajattelemista, tosin  melko surumielistä, meille kaikille. Itselleni kirjaa oli melko vaikea lukea, koska se kosketti liian läheltä, ja varsinkin näin jouluna.

    Teokset

    Romaanit

    Lasten- ja nuortenkirjat

    Muut

    • Palasin kynnykseltä. Novellikokoelma. Suomussalmi: Myllylahti, 2010. ISBN 978-952-202-203-5.
    • Henki pois!: vääristynyt pikkukaupunkikuvaus vuonna 2000 ja risat. Dramatisointi teoksesta Kaupunginjohtajan kuolema. Helsinki: Kirja kerrallaan, 2011. ISBN 978-952-480-249-9.
    • Pajatso. Runokokoelma. Kemi: Nordbooks, 2015. ISBN 978-952-315-096-6.
    (Lähde:Wikipedia.fi)


    Kuvahaun tulos haulle ritva kokkola
    (Kuvan lähde:https://kirja.elisa.fi)

    lauantai 17. joulukuuta 2016

    ELON POLUILLA;ANTERO KYLÄSEPPÄ

    Elon poluilla kirja kertoo Isomäen suvun elämästä 1850 luvulta sadan vuoden ajalta. Siihen aikaan mahtuu niin torppareita kuin itsellisiäkin, sotaa ja rauhaa ja pula-aikaakin. Mutta kuitenkin aina on ollut myös rakkautta. Tosin tässä kirjassa rakkaus voi olla hyvinkin nopeasti  ja traagisesti päättyvää.
    Suosittelen vanhan ajan ja ihmisten elämän kuvauksista pitäville lukijoille.


    torstai 29. syyskuuta 2016

    VILLA VIETIN LINNUT;KIRSI ALANIVA

    Sitten siirryin hieman erilaisempaan kirjallisuuteen. Kirjana Villa Vietin linnut joka on kirjailijan esikoisteos.Kirsi Alaniva kirjoittaa mielestäni hienon tarinan tai sukutronikan suvusta jota ei sitten ollutkaan, vai oliko?
    Kirjassa on monta kertoja minää ja vuosiluvut vaihtuvat  kertoen  suvusta monen naisen suulla ja monenlaista tarinaa siitä millainen naisen osa on ollut tai voisi olla. Ainakin osittain liikutaan sitten samassa talossa ja tosiaan eri vuosikymmeninä ja vuosisatoinakin. 


    perjantai 5. elokuuta 2016

    HYLÄTTY RANTA; HURLEY ANDREW MICHAEL

    Kirja on kertomus Loneystä karusta paikasta, josta kerrotaan pojan silmin. Kirja on myös kertomus veljeksistä, joista toinen on kehitysvammainen, ja ainoastaan veli pystyy ymmärtämään häntä. He viestivät esinein. Se on myös kasvukertomus pojista, jotka elävät hyvin uskonnollis hengisessä kodissa, jossa äiti odottaa poikansa ihmeparantumista. Kirjassa on myös hienoja luontokuvauksia.
    Pidin kovasti tästä kirjasta, vaikken mikään kovin uskonnollinen olekaan. Ehkä juuri se, että kirja on kirjoitettu lapsen kertomana, antaa sille sen luoman viehtymyksen, ja sen että sen tarina tempaa lukijan mukaansa. 


    Hurley Andrew Michael(1975) on englantilainen kirjailija, jonka esikoisteos Hylätty ranta valittiin Iso-Britanian parhaaksi esikoisteokseksi vuonna 2015. Kirjasta on tulossa elokuva. Häneltä on ilmestynyt aiemmin kaksi novellikokoelmaa. 

    Kuvahaun tulos haulle hurley andrew michael
    (Kuvan lähde: www.independent.co.uk)

    torstai 28. heinäkuuta 2016

    ARMONRANTA;HELENA SINERVO

    Nyt tuli sitten vaihteeksi luettua jotain aivan erilaista kuin yleensä. Armonranta on tavallaan sukutronikka, rakkaustarina, sekä tavallaan rikoskirja, jossa tutustutaan oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Se on myös tarina isästä ja tyttärestä ja heidän tunteistaan. Osa kirjasta on kirjoitettu raumanmurteella, joten kirja tarjoaa lyhyen oppimäärän tähän murteeseen.



    (Kuvan lähde: HelenaSinervo.fi)

    Kirsti Helena Sinervo(1961) on suomalainen runoilija, kirjailija ja suomentaja. Hänen teoksensa Runoilijan talossa voitti vuoden 2004 Finlandia-palkinnon.

    Teokset:
    1. Prinssi Ahava ja riipuksen arvoitus (2012, saturomaani, WSOY)
    2. Valitut runot (2011, WSOY)
    3. Väärän lajin laulut (2010, runoja, WSOY)
    4. Tykistönkadun päiväperho (2009, romaani, 
       WSOY)
    • Akuvatus ja muita härveleitä & otuksia 
      (2007, lastenrunoja, kuvittanut Pia 
      Westerholm, WSOY)
    • Täyttä ainetta (2007, proosarunoelma,  
      WSOY)
    • Tilikirja (2005, runoja, WSOY)
    • Runoilijan talossa (2004, romaani, Tammi)
    • Oodeja korvalle (2003, runoja, WSOY)
    • Ihmisen kaltainen (2000, runoja, WSOY)
    • Pimeän parit (1997, runoja, WSOY)
    • Sininen Anglia (1996, runoja, WSOY)
    1. lukemattomiin (1994, runoja, WSOY)


    SUOMENNOKSET

    1. Agneta Enckell: Huuhtoutumia, runovalikoima (WSOY, 2011)
    2. Stéphane Mallarmé: Nopanheitto (WSOY, 
      2006)
    1. Yves Bonnefoy: Douve puhuu (Nuoren 
      Voiman Liiton ja WSOY:n 
      käännöslyriikkasarja, 2002)
    1. Elizabeth Bishop: Matkakysymyksiä 
      (Nuoren Voiman Liiton ja WSOY:n  
      käännöslyriikkasarja, 1997)
    1. Maurice Blanchot: Päivän hulluus, 
      kertomus (Ai-ai, 1995)


    PALKINNOT

    1. Finlandia-palkinto romaanista Runoilijan talossa (2004)
    2. Yleisradion vuoden parhaalle runoteokselle myönnettävä Tanssiva karhu -palkinto teoksestaIhmisen kaltainen (2001)
    3. Yleisradion vuoden parhaalle runoteokselle myönnettävä Tanssiva karhu -palkinto teoksestaVäärän lajin laulut (2011)        
    4. (Lähde:helenasinervo.fi)