Mot-ohjelman toimittajan Matti Backmanin(1948) kirja Harriet ja Olof perustuu 1918 vuoden tosi tapahtumiin. Kirja kertoo upseerin ja naimisissa olevan naisen rakkaustarinan ja sen kuinka se päättyi murhenäytelmään. Luutnantti Olof Laguksen murhaa tutkitaan kirjassa monen vieläkin tunnetun henkilön toimesta, mutta ratkaisu, onko sitä?
Kirja on mielestäni hienosti kirjoitettu, siinä on mukana henkilöistä ja tapahtumista otettuja valokuvia.
Siitä välittyy mielestäni lukijalle II maailmansodan aikainen sekavuus, armeijan toisaalta kurinalaisuus, toisaalta välinpitämättömyys ja sen ajan kauheudet.
perjantai 13. tammikuuta 2017
perjantai 30. joulukuuta 2016
AKVARELLEJÄ ENGELIN KAUPUNGISTA; JUKKA VIIKILÄ
Jukka Viikilän esikoisromaani Akvarellejä Engelin kaupungista sai vuoden 2016 Finlandia-palkinnon.
Hänen kirjansa on oikeastaan Carl Ludvig Engelin päiväkirja vuosilta 1816-1840. Noina vuosina hän oli palkattuna arkkitehtina suunnittelemassa Helsingin kaupungin keskustaa. Tosin alunperin tuon pestin piti kestää vain kuusi vuotta, niin hän vaimolleen Charlotalle lupasi heidän muuttaessaan Saksasta Suomeen.
Pidin toisaalta kirjasta ja sen kuvailemasta miljöönäkymästä mitä lyhyistä päiväkirja merkinnöistä sain selville,mutta toisaalta jäin kaipaamaan enemmän tietoa hänestä ja hänen perheestään.
Jukka Viikilältä (1973) on aiemmin ilmestynyt kaksi runoteosta Runoja (2008) ja Runoja II(2010), sekä poeettinen tietosanakirja Ensyklopedia(2011).

(Kuvan lähde: poesia.fi)

SININEN ON SINUN TAIVAASI;MIHKEL RAUD
Virolaisen kirjailijan Mihkel Raudin kirjassa Sininen on sinun unesi liikutaan terroristien ja rikollisten joukossa. Miten kahden nuoren tytön katoaminen, kauppakeskuksen räjähdys, haparoivat poliisit ja korkea arvoisen politiikon kiusaaminen ja muut terroriteot Saksassa, Venäjällä ja Virossa liittyvät yhteen?
Kirja on mielestäni vastine amerikan kovaksi keitetylle rikoskirjallisuudelle.

(Kuvan lähde:wikipedia.org)
Mihkel raud (1969) on eestiläinen kirjailija ja muusikko. Häneltä on aiemmin ilmestynyt suomeksi teos Rapa roiskuu.

maanantai 26. joulukuuta 2016
KUKA MURHASI GALLERISTIN;UNTO KATAJAMÄKI
Unto Katajamäen kirjassa Kuka murhasi galleristin liikutaan hänen aikaisemmista kirjoistaan poiketen taidegallerioissa ja taidekaupoissa. Kirja on kertomus siitä mitä kaikkea voikaan kätkeytyä arvotaulujen myyntiin ja ostoon.Joskus kaikki ei olekaan niin kuin on todistettu.
Teokset:

(Kuvan lähde:wikipedia.fi)
Teokset:
Jännitysromaanit
- Kuka murhasi galleristin?. Kustannus Mäkelä, 2016. ISBN 978-951-883-864-0.
- Paha veli -verkosto. Kustannus Mäkelä, 2015. ISBN 978-951-883-715-5.
- Viides vieras. Kustannus Mäkelä, 2013. ISBN 978-951-883-530-4.
- Vainaja verkossa. Kustannus Mäkelä, 2010. ISBN 978-951-883-139-0.
- Väärät valinnat. Kustannus Mäkelä, 2008. ISBN 978-951-882-887-0.
- Petos ja paljastus. Kustannus Mäkelä, 2007. ISBN 978-951-882-759-0.
Historialliset romaanit
- Punaisen Valpon varjossa. Bookcover, 2016. ISBN 978-952-68274-8-3. [1]
Oppi- ja tietokirjat
- Lukion historian kertauskirja 1900-luku.WSOY 1981.ISBN 951-0-10585-6
- Lukion historian kertauskirja 1800-luku. WSOY 1983.ISBN 951-0-11197-X
- Lukion yhteiskuntaopin kertauskirja. WSOY 1984.ISBN 951-0-12656-X
- Etelä-Pohjanmaan kotiseutuhistoria (työryhmä). Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto 1985
- Historian ydin 1.WSOY 1991. ISBN 951-0-16598-0
- Historian ydin 2.WSOY 1992. ISBN 951-0-16600-6
- Repetitionsbok i historia. Söderström &C:o 1985. ISBN 951-52-0976-5
- Elävää historiaa 8 (työryhmä). kustannuskiila Oy 1991. ISBN 951-657-333-9
- Elävää yhteiskuntaoppia 9 (työryhmä). Kustannuskiila Oy 1988. ISBN 951-657-243-X
- Opettajan opas 8 (työryhmä). Kustannuskiila Oy 1989. ISBN 951-657-244-8
- Opettajan opas 9 (työryhmä) Kustannuskiila Oy 1991. ISBN 951-657-344-4
- Lukion historian kertauskirja (työryhmä). WSOY 2007. ISBN 978-951-0-32441-7
(Kuvan lähde:wikipedia.fi)
JOHANNEKSEN PUU;KOKKOLA RITVA
Ritva Kokkolan kirja Johanneksen puu on erään suvun tarina. Ja samalla on se on tarina erään nuoren, Johanneksen elämästä, joka päättyi jo nuoruusiässä.
Samalla se on koko perheen kasvutarina, joka antaa ajattelemista, tosin melko surumielistä, meille kaikille. Itselleni kirjaa oli melko vaikea lukea, koska se kosketti liian läheltä, ja varsinkin näin jouluna.

(Kuvan lähde:https://kirja.elisa.fi)

Teokset
Romaanit
- Lukukauden loppu. Suomussalmi: Myllylahti, 2005. ISBN 952-202-029-X.
- Kaupunginjohtajan kuolema. Suomussalmi: Myllylahti, 2008. ISBN 978-952-202-103-8.
- Murhattu mieli. Suomussalmi: Myllylahti, 2011. ISBN 978-952-202-302-5.
- Kolmas mies. Espoo: Myllylahti, 2013. ISBN 978-952-202-444-2.
- Johanneksen puu. Kemi: Nordbooks, 2016. ISBN 978-952-315-242-7.
Lasten- ja nuortenkirjat
- Koira katoaa. Suomussalmi: Myllylahti, 2009. ISBN 978-952-202-125-0.
- Ansku ja Armas. Kemi: Nordbooks, 2012. ISBN 978-952-5908-58-9.
- Ansku ja Armas puhuvat koiraa. Kemi: Nordbooks, 2012. ISBN 978-952-6643-15-1.
- Ansku ja Armas ynnä matikkatäti. Kemi: Nordbooks, 2013. ISBN 978-952-6643-37-3.
- Ja se kissa!. Kemi: Nordbooks, 2014. ISBN 978-952-6643-89-2.
- Ansku ja Armas Piin pauloissa. Kemi: Nordbooks, 2015. ISBN 978-952-315156-7.
Muut
- Palasin kynnykseltä. Novellikokoelma. Suomussalmi: Myllylahti, 2010. ISBN 978-952-202-203-5.
- Henki pois!: vääristynyt pikkukaupunkikuvaus vuonna 2000 ja risat. Dramatisointi teoksesta Kaupunginjohtajan kuolema. Helsinki: Kirja kerrallaan, 2011. ISBN 978-952-480-249-9.
- Pajatso. Runokokoelma. Kemi: Nordbooks, 2015. ISBN 978-952-315-096-6.
(Kuvan lähde:https://kirja.elisa.fi)
lauantai 17. joulukuuta 2016
ELON POLUILLA;ANTERO KYLÄSEPPÄ
Elon poluilla kirja kertoo Isomäen suvun elämästä 1850 luvulta sadan vuoden ajalta. Siihen aikaan mahtuu niin torppareita kuin itsellisiäkin, sotaa ja rauhaa ja pula-aikaakin. Mutta kuitenkin aina on ollut myös rakkautta. Tosin tässä kirjassa rakkaus voi olla hyvinkin nopeasti ja traagisesti päättyvää.
Suosittelen vanhan ajan ja ihmisten elämän kuvauksista pitäville lukijoille.
Suosittelen vanhan ajan ja ihmisten elämän kuvauksista pitäville lukijoille.
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
RAUTAKALLO;HÅKANSON NILS
Nils Håkansonin (1975) kirja Rautakallo kertoo sodan aikaisista seikkailuista niin Ruotsissa, Saksassa kuin muualla Euroopassa. Kirja on miehinen, mutta sen päähenkilöt kaksi naista, tekevät siitä lukunautinnon myös naisille. Huolimatta siitä,että kirja on niin sanottu sotakirja, joka tosin tunkeutuu hieman syvemmällekin ihmisten ajatuksiin syihin ja tekoihin.
Rautakallo on kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos.

Nils Håkanson
(Lähde:www.minabibliotek/se)
Rautakallo on kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos.
Nils Håkanson
(Lähde:www.minabibliotek/se)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)