Sivut

lauantai 1. heinäkuuta 2017

VERI JOKA SUONISSASI VIRTAA;RAEVAARA TIINA

Tiina Raevaaran kirjassa Veri joka suonissasi virtaa paneudutaan tärkeään aiheeseen. Jos menetät jonkun sinulle todella tärkeän henkilön, saatat kuvitella hänet jonain haamuna jota et voi tavoittaa, ja samalla voit laiminlyödä sitä henkilöä, joka tarvitsisi sinua.
Kirja kertoo äidistä, joka menetti toisen lapsensa, ja jonka ajatuksissa tuo kuollut on sen jälkeen melkein jatkuvasti. Joku toinen voi tietenkin saada kirjasta aivan toisenlaisenkin kuvan. Onhan se myös tavallaan paluu menneeseen.
Aiemmat teokset:

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Kuvahaun tulos haulle tiina raevaara
(kuvan teksti: wikipedia.org)



keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

SINUN TÄHTESI;HIIDENSALO VENLA

Sinun tähtesi on Venla Hiidensalon proosateos, joka kertoo taiteilija Albertista ja hänen läheisistään. Kirjan teksti on todella hienoa ja samalla kuitenkin helppolukuista. Lukija pystyy , tai ainakin minä pystyin kuvittelemaan siin Suomen 1800 luvun lopussa kuin Ranskan, Rooman ja muut maat joissa liikuttiin. Ranskassa muutin oltiin Suuren maailamnnäyttelyn aikaan, olikohan se 1900.Olin nimittäin tunnistavanani monia sen ajan henkilöitä kuvauksista.

Muut teokset:
Mediahuora(2012)
Karhunpesä(2014)


Venla Hiidensalo on kirjoittanut Sinun tähtesi -romaanin työhuoneellaan Helsingin kirjailijatalossa.
(Kuvan lähde Kaisa Rauatheimo/HS)





maanantai 12. kesäkuuta 2017

RIKOSPAIKKA TAMPERE; 16 NOVELLIA

Rikospaikka Tampere tarjoaa mielestäni todella mielenkiintoisa rikosnoveleita, joissa lukija joutuu jokaisessa käyttämään älyään, ymmärtääkseen lukemansa. Suosittelen kaikille novelleista pitäville ja tietysti varsinkin dekkari tai rikosnovelleiden ystäville. Kirjoittajina ovat Tapani Bagge, Kari Häkämies, Seppo Jokinen, J-P Koskinen, Tuomas Lius, Max manner, Eppu Nuotio, Juha Numminen, Harri Nykänen, Outi Pakkanen, Markku Ropponen, Matti Rönkä, Christian Rönnbacka, Jarkko Sipilä, Antti Tuomainen ja Jukka Valli.

tiistai 16. toukokuuta 2017

SISAR TALOSSANI;LINDA OLSSON

Linda Olssonin uusin suomennettu kirja kertoo sisarpuolista, ja siitä kuinka he viimein monen monen vuoden jälkeen pystyivät lähestymään toisiaan, ja unohtamaan entisen. Tai ainakin juttelemaan menneisyydessä tapahtuneista asioista. Kirja oli mielestäni hieno kuvaus, muttei aivan yltänyt esikoisteoksen Laulaisin sinulle lempeitä lauluja tasolle.

Muut teokset:
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (2010)
Sonaatti Miriamille (2010)
Kaikki hyvä sinussa (2012)
Kun mustarastas laulaa (2015)

Kuvahaun tulos haulle linda olsson
(Kuvan lähde:www.goodreads.com)

tiistai 25. huhtikuuta 2017

SIDNEY SHELDONIN EILISEN VARJO;BAGSHAWE TILLY

Tilly Bagshawen(1973) kirja Eilisen varjoa lukiessa tuntuu kuin lukisi Sidney Sheldonin kirjaa. Kirjailija on mielestäni saanut aikaan oikean tunnelman. Kirjassa on niin nais- ja mieshuijareita, hakkerointia ja vakoilua.
Suosittelen viihdekirjallisuuden ja jännityksen ystäville, sekä tietenkin heille jotka pitivät Sidney Sheldonin tyylistä kirjoittaa.
Tilly Bagshawe on kirjoittanut 5 Sidney Sheldon-sarjan kirjaa, jotka on kaikki suomennettu.
Teokset:
Sidney Sheldonin Muistojen vuokset (2015)
Sidney Sheldonin Pimeyden airut (2016)
Sidney Sheldonin Pimeän ääriin (2015)
Sidney Sheldonin Kadonnut huominen (2016)
Sidney Sheldonin Eilisen varjot (2017)

Kuvahaun tulos haulle bagshawe tilly
(www.amazon.co.uk)

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

EHDOLLINEN TUOMIO;ANNELI POUKKA

Anneli Poukan kirjassa Ehdollinen tuomio jännitys on trilleri maista ja osin aivan koettavissa lukijan eläytyessä tekstiin. Kirja kuvaa kihlakunnan tuomarin kiireistä työtaakkaa sen aiheuttamine pelkoineen, ja mitä siitä seuraa, kun stressiä aiheuttavan työn lisäksi  myös kotiasiat aiheuttavat murhetta.

Teokset:
Ikuinen talo(2008)
Syyllinen, syyllisempi, syyttäjä(2006)
Nuku, nuku nurmilintu(2012)
Muisto ei kuole koskaan(2015)
Ehdollinen tuomio (2017)


poukka_lores 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

LEMPI;MINNA RYTISALO

Lapin sotaan ja sen jälkeisiin aikoihin sijoittuva Minna Rytisalon esikoisromaani kertoo koruttomasti tapahtumia Lapista ja Saksasta.
Suosittelen niin historiasta kuin kertomakirjallisuudesta pitäville. Historia tosin välittyi samalla kun seurasi tapahtumien kertojia.


Minna Rytisalo
(Kuva:Marek Sakobal)