Sivut

tiistai 30. maaliskuuta 2021

KESÄN VARJOT; BO CARPELAN

Bo Carpelanin (1926-2011) teos Kesän varjot kertoo miten Mattias Bergmark koki paluun lapsuutensa maisemiin. Varsinkin sota kesä oli jäänyt vahvasti hänen mieleensä.

Kun hän vielä tapaa sen aikaisen rakkautensa, kaikki tuntuu olevan tässä ja nyt. Eikä kuitenkaan.

Eero Tuomaalan Hyvästi Kannas ja Jani Mäkivallin Ääniseltä itään kertovat varmaankin enemmän sodan taisteluista. Kesän varjot vain kotirintamaoloja.







torstai 4. maaliskuuta 2021

ERÄMAA;JACKSON STINA

Stina Jacksonin kirja kertoo Livin elämästä pienenessä melkein autioituneesta kylässä, missä hän asuu yhdessä isänsä ja poikansa kanssa.

Kirja on trillerimäinen kertomus rikkaaksi huhutun miehen ja hänen perheensä elämästä.

Teokset:

Hopeatie 2019 palkittu Ruotsissa parhaana romaanina 2019 ja se on saanut myös Lasiavainpalkinnon.





tiistai 23. helmikuuta 2021

RAJAMAA;TERHI KOKKONEN

Terhi Kokkosen(1974) kirja Rajamaa kertoo nuoren pariskunnan lapin matkasta, joka päättyy auto-onnettomuuteen. Molemmat loukkaantuvat, mutta pääsevät ensiavun jälkeen pois sairaalasta.

He joutuvat jäämään yöksi paikallisen motellin mökkiin, josta aviomies ei haluaisikaan lähteä pois.

Kirja on täynnä jännitteitä, niin pariskunnan avioelämässä, kuin muutenkin. Kirja on trillerimäinen kertomus, joka pitää otteessaan loppuun saakka.

Terhi kokonen on saanut Rajamaa kirjallaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2020.









maanantai 1. helmikuuta 2021

SYVYYKSISSÄ, sYNKÄT VEDET I;VIVECA JA CAMILLA STEN

Dekkarikirjailija äidin Vivecan(1959) ja hänen tyttärensä Camillan(1992) yhdessä kirjoittama nuorten jännityskirjasarja Synkät vedet kertoo Tuvan koulu- ja kotielämästä saaristossa, jossa koulumatkatkin tehdään veneellä.

Syvyyksissä kirjassa Tuvan luokkatoveri katoaa koulusuunnistuksessa metsään.

Sarjan muut kirjat ovat Sumussa (2018) ja Loimut (2019).

lauantai 2. tammikuuta 2021

NÄKYMÄTÖN KUOLEMA; A.M.FROST

 A.M Frostin kirjassa Näkymätön kuolema liikutaan 1939 vuodessa ja sotatanhuvilla. Mukaansa tempaavasti kirjoitettu kirja, jonka päähenkilön majuri Jangin huhutaan olevan itsensä Mannerheimin poika.

Teokset:

Likaista peliä 2019

Kohtalokas ystävä 2020



lauantai 28. marraskuuta 2020

HIDAS YÖ/ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

 Anelma Järvenpää-Summasen kirja Hidas yö on sekä sukutronikka, että jännäri. Kirjassa perheen nuorin tytär yrittää selvittää isänsä kohtaloa. Kirja kuvaa sotien jälkeistä aikaa, että nykyhetkeä.

Kirja antaa lukemista niin proosan kuin jännityksenkin ystäville.


Teokset:

Itkevä nukke 1977

Yö kuulas silkinmusta 2002

Runokokoelmat:

Lumihäät 1985

Voimasi tunnustan 1992

Valitse kohtalosi 2000

Tehtävänä elämä 2005






keskiviikko 11. marraskuuta 2020

INA JA TITO(KOHTAUKSIA COLLIANDERIEN TAITEILIJA LIITOSTA)

Anniina Holmbergin(1964) kirja Ina ja Tito antaa todella valaisevan kuvan viime vuosisadan alusta alkaneesta taiteilija liitosta ja heidän lapsistaan ja taiteestaan.

Ina kuvasi värein, Tito sanoin, ja väillä tunteet räiskyivät. Mieleeni jäi erikoisesti tyttären ja hänen miehensä ajatus purjehtia Afrikkaan. Tito piti tätä ajatusta hyvänä. Afrikan matka päättyi jo Ahvenanmaale, tyttären kyllästyttä täysin pienten lasten kanssa purjehtimiseen.
Tässä siis hieman esimakua siitä, mitä kaikkea kirjassa voi tapahtua.

Suosittelen niillekin, jotka itseni tavoin karttavat elämänkertoja.