Sivut

torstai 4. heinäkuuta 2019

VERIVELKA;ARTTU TUOMAINEN

Verivelka on Arttu Tuomaisen(1981) uusin teos, teos joka kertoo rikoksesta, ja ystävyydestä.
Kirjassa liikutaan kahdella eri aikakaudella, kirjan henkilöiden nuoruudessa ja toisaalta  vuosikymmeniä myöhemmin.

Aiemmat teokset:
Muistilabyrintti (2015)
Murtumispiste  (2016)
Silmitön           (2017)
Leipuri             (2018)
Verivelka          (2019)



bbbb



maanantai 17. kesäkuuta 2019

VAIN AIKA NÄYTTÄÄ;JEFFREY ARCHER

Jeffrey Archerin kirjoittama 4 kirjan sarja, vie maidät tutustumaan kahden suvun vaiheisiin, Baddigtonien ja Cliftonien, joiden jäsenien kohtalot kohtaavat toisensa; niin liike-elämässä kuin rakkaudessa.
Sukutronikkaan kuuluu tällä hetkellä 4 kirjaa, jotka ovat:
Vain aika näyttää (2011)
Isän synnit (2012)
Vaietut salaisuudet (2018)
Maksun aika (2019)
Toivotaan, että saamme sarjaa lisääkin luettavaksemme.


Kuvahaun tulos haulle jeffrey archer kirjat
(Kuvan lähde: https://twitter.com/Jeffrey Archer)

torstai 23. toukokuuta 2019

TUMMAT PILVET EILISEN;PEKKA HYYTI

Mahtava kuvaus 1920 luvun Tampereelta ja poliisi Karhun tutkimuksista. Teksti oli paikoin niin elävää, että oikein tunsi kulkevansa Karhun matkassa. Hänen liikkuessaan Tampereen kaduilla. Silloinkin muutenrautiotievaunuliikenne oli puheenaiheena. Kirja on Pekka Hyytin(1959) esikoinen.

Pekka_Hyyti_2018_lores_
(Kuvan lähde: Myllylahti)

tiistai 16. huhtikuuta 2019

1793;NIKLAS NATT OCH DAG



(Kuvan lähde: Wikipedia)

Niklas Natt och Dagin(1979) esikoisteos vie lukijansa historian pyörteisiin aina vuoteen 1793.
Silloinkin, kuten nytkin tapahtui väkivallantekoja, murhia ja pahoinpitelyjä. Tosin rangaistuksetkin olivat silloin aivan erilaisia, kuin nykyään, jopa kuolemanrangaistuksia murhasta.
Kirja kertoo eräästä murhasta, ja siihen johtanesta tapahtumista, sekä tuon murhan tutkinnasta yli 200 vuotta sitten. Teos on saanut vuoden kirja palkinnon alkuperäiskielellä.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

KOTI-IKÄVÄN LAULUT;EMMA HOOPER

Emma Hooperin kirja Koti-ikävän laulut välittää lukijalleen saariston elämään kalastaja kylässä Kanadan syrjäseudulla ja Alaskassa.
Kirja kertoo erään perheen tarinan ja samalla sen, mitä tapahtui kalastajakylälle, kun rannikon vesi madaltui.

Teokset:
Etta ja Otto ja Russel ja James (2015)

Kuvahaun tulos haulle emma Hooper













(Kuvan lähde: www.cbc.ca/books/emma hooper)


sunnuntai 3. helmikuuta 2019

KOSKEN KAHTA PUOLTA;JARI JÄRVELÄ

Taivaanpallon jälkeen luin toisenkin pojan silmin kuvaillun kirjan. Kyseessä oli Finlandia ehdokas 2018 Kosken kahta puolta. Jari Järvelän kirjassa poika kuvailee ja muistelee kahta eri mummolaansa 1970-luvulla, sekä miten eri lailla mummot muisteleat kapina-aikaa.
Teokset:
Jännitysromaanit

Novellikokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Xxxxxx (1998)
  • Ystäväni (Suomen Kansallisteatteri, 2002)
  • Arkku (Suomen Kansallisteatteri, 2008)

Kuunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Muutto (1997)
  • Kapteenisiiran almanakka (1998)
  • Maailman valo (2001)
  • Nikamat (2002)
  • Jalohomeen kimallus (2003)
  • Joutsenet (2006)
  • Kivisydän (2010)
  • Kirveellä töitä (2013)

Oopperalibretot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Makuukamariooppera (säv. Jaakko Kuusisto, 2010)
  • Leirintäalueooppera (säv. Jaakko Kuusisto, 2013)




Kuvahaun tulos haulle jari järvelä
(Kuvan lähde: Wikipedia)

TAIVAANPALLO;OLLI JALONEN

Olli Jalonen(1954) sai kirjallaan Taivaanpallo vuoden 2018 Finlandia kirjallisuuspalkinnon. Kirjassa eletään 1600 lukua, jota katsellaan pienen pojan silmin Saint Helenen saarella ja myöhemmin Lontoossa. Pojalla oli mahdollisuus opiskella Halleyn johdolla, kun tämä oli tutkimusmatkalla Saint Helenella. Myöhemmin he tekevät yhdessä tutkimusmatkoja.
Teokset:

  • Unien tausta, novelleja, 1978 Otava
  • Sulkaturkki, romaani, 1979 Otava
  • Matkailijan Irlanti, matkaopas, yhdessä Riitta Jalosen kanssa, 1980 Otava
  • Ilo ja häpeä, romaani, 1981 Otava
  • Hotelli eläville, romaani, 1983 Otava
  • Kansa kulttuurien virroissa, tutkimus, 1985 Otava
  • Tuhkasaari, lastenromaani, 1987 Otava
  • Johan ja Johan, romaani, 1989 Otava
  • Isäksi ja tyttäreksi, romaani, 1990 Otava
  • Elämä, ja elämä, romaani, 1992 Otava
  • Kenen kuvasta kerrot, romaani, 1996 Otava
  • Yksityiset tähtitaivaat, romaani (Johan ja Johan, Isäksi ja tyttäreksi, Elämä, ja elämä -romaanitrilogian alkuteos), 1999 Otava
  • Kymmenen vuosituhatta, yhdessä Eero Ojasen kanssa, 1999 Atena-kustannus
  • Yhdeksän pyramidia, kuvittanut Jan Svenungsson, 2000 Otava
  • Värjättyä rakkautta, novelleja, 2003 Otava
  • Hitaasti kudotut nopeat hetket, väitöskirja, 2006 Otava
  • 14 solmua Greenwichiin, romaani, 2008 Otava
  • Poikakirja, romaani, 2010 Otava
  • Karatolla, romaani, 2012 Otava
  • Miehiä ja ihmisiä, romaani, 2014 Otava
  • Taivaanpallo, romaani, 2018 Otava
Romaanit nimimerkeillä
  • Nimimerkillä Hanneliina Seret: Suhteellisia iloja, romaani, 1993 Otava
  • Nimimerkillä Sari-Helena Tenni: Kolmasosa Koirapään kuolemasta, jännitysromaani, 1994 Otava
Teosten dramatisoinnit
  • Johan ja Johan ja Jouko-Johan, dramatisointi romaanitrilogiasta (Johan ja Johan, Isäksi ja tyttäreksi, Elämä, ja elämä), Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatteri. Esityksen kesto 31 tuntia, esitetty uudenvuoden päivänä 1993.
  • Yksityiset tähtitaivaat, Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri 2001


Kuvahaun tulos haulle olli jalonen 
(Kuvan lähde: Wikipedia)