Emma Hooperin kirja Koti-ikävän laulut välittää lukijalleen saariston elämään kalastaja kylässä Kanadan syrjäseudulla ja Alaskassa. Kirja kertoo erään perheen tarinan ja samalla sen, mitä tapahtui kalastajakylälle, kun rannikon vesi madaltui. Teokset: Etta ja Otto ja Russel ja James (2015)
Taivaanpallon jälkeen luin toisenkin pojan silmin kuvaillun kirjan. Kyseessä oli Finlandia ehdokas 2018 Kosken kahta puolta. Jari Järvelän kirjassa poika kuvailee ja muistelee kahta eri mummolaansa 1970-luvulla, sekä miten eri lailla mummot muisteleat kapina-aikaa. Teokset:
Olli Jalonen(1954) sai kirjallaan Taivaanpallo vuoden 2018 Finlandia kirjallisuuspalkinnon. Kirjassa eletään 1600 lukua, jota katsellaan pienen pojan silmin Saint Helenen saarella ja myöhemmin Lontoossa. Pojalla oli mahdollisuus opiskella Halleyn johdolla, kun tämä oli tutkimusmatkalla Saint Helenella. Myöhemmin he tekevät yhdessä tutkimusmatkoja. Teokset:
Unien tausta, novelleja, 1978 Otava
Sulkaturkki, romaani, 1979 Otava
Matkailijan Irlanti, matkaopas, yhdessä Riitta Jalosen kanssa, 1980 Otava
Ilo ja häpeä, romaani, 1981 Otava
Hotelli eläville, romaani, 1983 Otava
Kansa kulttuurien virroissa, tutkimus, 1985 Otava
Tuhkasaari, lastenromaani, 1987 Otava
Johan ja Johan, romaani, 1989 Otava
Isäksi ja tyttäreksi, romaani, 1990 Otava
Elämä, ja elämä, romaani, 1992 Otava
Kenen kuvasta kerrot, romaani, 1996 Otava
Yksityiset tähtitaivaat, romaani (Johan ja Johan, Isäksi ja tyttäreksi, Elämä, ja elämä -romaanitrilogian alkuteos), 1999 Otava
Kymmenen vuosituhatta, yhdessä Eero Ojasen kanssa, 1999 Atena-kustannus
Yhdeksän pyramidia, kuvittanut Jan Svenungsson, 2000 Otava
Värjättyä rakkautta, novelleja, 2003 Otava
Hitaasti kudotut nopeat hetket, väitöskirja, 2006 Otava
Johan ja Johan ja Jouko-Johan, dramatisointi romaanitrilogiasta (Johan ja Johan, Isäksi ja tyttäreksi, Elämä, ja elämä), Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatteri. Esityksen kesto 31 tuntia, esitetty uudenvuoden päivänä 1993.
Yksityiset tähtitaivaat, Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri 2001
Alan Bradleyn(1938) 2018 ilmestynyt kirja Kolmasti naukui kirjava kissa kertoo Blytonin perinnettä seuraten pienestä yksityisetsivästä Flaviasta. Nyt Flavia tuntee pitkästyvänsa ja odottaa, että jotain tapahtuu, niin että hän ja Gladys saavat jotakin selvitettävää. Samalla ajatukset tekevät muuta, kuin että hän ajattelisi sairaalassa olevaa isää. Suositellaan erityisesti niille, jotka nuoruudessaan pitivät Viisikoista. Aiemmin ilmestynyt:
Flavia de Luce -sarja
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie 2009, suom. Maija Paavilainen, Bazar, 2014)
Helena Väisäsen uutuus dekkari Kuolema tuoksu; kustantaja Reuna kustannus, vie lukijansa aivan uudenlaisen jännityksen äärelle. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kokeita tekevään lääketehtaaseen ja sen työntekijöihin. Suosittelen kirjaa kaikille uudenlaisesta trillerimäisestä jännityksestä pitäville. Helena väisäsen jännitysnoveleita on aiemmin julkaistu Joulukalenteri kirjoissa 2014, 2015 ja 2016.
(Kuvan lähde:Lector kustannus)
Välillä taas muutakin kuin vain kirjoja ja kirjoja. Minulle oli suotu kunnia osallistua Tampereen Näkövammasiten tuki ry:n 40-vuotis juhliin Tampere-talossa. Jo pelkästään talon valtavuus, vaikka käytössä olikin nyt vain osa, kun osa oli rakennustöiden vuoksi suljettu. Mieleen jäi vasinkin talon tilojen valoisuus, jonka aiheutti ilmeisesti lasiseinien käyttö. Vaikken ottanutkaan mukaan ketään avustajaa, oli koko ajan joku tarvitessa tarjoamassa apuaan, joten todella hienosti järjestetty tuo avun saantikin. Juhla järjestettiin 3:n kerroksen Maestro salissa, jossa kuulijoilla oli tilaisuus kuulla ja nähdä, niin asia pitoista esitelmää kkuin soittoa ja laulua. Pääteemana kuitenkin palkinnot ja niiden saajat. Saimme kuulla niin silmälääkärin, katupäälikön kuin papinkin näkövammaisuutta käsittelevät puheenvuorot. Välillä salin täytti joko harmonikan soitto tai laulu. Esiintyjät olivat Joose Ojala ja Eveliina Ruhalahti. Harmonikan soittajan koira osoitti virkeytensä nostamalla päätän joka kerta kuin isäntä lopetti soittonsa. Musiikin jatkuessa tai isännän palatessa paikalleen oli aika taas ottaa nokoset. Eipä oltu vielä lähdössä minnekään. Lopuksi nautimme viereisessä tilassa kahvit kera suolaisen ja makean leivoksen. Tuolta kolmannesta kerroksesta avautui todella hieno maisema joelle näin korkeammalta katsottuna. Käytin alakertaan menossa lasiseinän viereistä näköala hissiä. Mieleni teki kääntää selkäni ja katsoa maisemaa, mutta jätin sen kuitenkin tekemättä. Yhtä huikea varmaankin kuin tuo lasiseinän tarjomama. Kiitoksia niin kutsun lähettäjälle kuin juhlivalle yhdistykselle. Sinikka sieltä maalta
Jessica Fellowesin murha mysteeri sijoittuu 1900-luvun alun pikkukaupunkiin ja sitä ympäröivään maaseutuun. Kirja kertoo pesijän tyttärestä, joka saa pestin pikkukaupungin kartanosta, ja tulee vahingossa sekaantuneeksi poliisien tutkimuksiin. Teokset: Downtown Abbey, Kartanon vuosi 2014 Downtown Abbey, muistojen aika 2015 Mitfordin murhat 2018